Siirry pääsisältöön

Uusia tuulia ja itsensä kehittämistä

 Hui kauhistus! Tämähän on Blogger! Tarkoitan vain, että onpa vierähtänyt kauan viime kerrasta, kun olen kirjoittanut tänne.

Mitä tässä välillä on tapahtunut? Sanotaan, niin että paljonkin ja hyvään suuntaan on elämä vienyt. Ensimmäiseksi mainitset itseni kehittämisen kurssien muodossa. Osallistun parhaillaan Nurmijärven opiston Python-ohjelmointikurssille, jossa olen oppinut Python-kielen perusrakenteet. Sen lisäksi olen vapaa-ajallani opetellut web-julkaisemista kertaamalla HTML, CSS, JavaScript, PHP & SQL taitoja. Projektina olisi toteuttaa MySQLää hyödyntävä keskustelupalsta nettisivuilleni.


Suoritin tämän vuoden keväällä Sarasen testaaja koulutuksen, jonka myötä työllistyin testaajaksi yritykseen nimeltä Cloubi Oy. Testaaminen on jännittävää, mukavaa ja kehittävää työtä! Työvälineenä ja kurssituksen kautta tutuksi on tullut Robot Framework, jota suosittelenkin kaikille vähänkin testauksesta kiinnostuneelle!

Vapaa aikaani on kuulunut edelleen valokuvaaminen ja kuvia on kertynyt useita räpsähdyksiä. Kaiken tämän lisäksi arkeani on tullut viihdyttämään uusi koiran pentumme nimeltään Jevel. Jevel on nyt noin puolivuotias erittäin aktiivinen länsigöötanmaanpystykorva.

Mutta mutta....kuullaan taas. Koitan kirjoitella välillä tänne. Ehkä useammin kuin vuoden välein. Who knows?!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nuorten kielenkäyttö netin somepalstoilla

 Pakko avautua aiheesta, joka rasauttaa itseäni ihan tosissaan. En tiedä onko muut kiinnittäneet huomiota nuorison erittäin törkeään kielenkäyttöön netissä some kanavilla. Huolestuttavaa ilmiössä on mielestäni se, että he ovat lähellä aikuisikää ja luulisi jo esimerkiksi 17 vuotiaalla olevan perus nettiketti ja muut käytöstavat hallussa. Mutta ei! En halua tässä yksilöidä erikseen palvelua missä erityisesti kohtaan tuota sanottakoon paskakäytöstä. Väitän, että jos netissä toimii niinkuin nämä tietyt nuoret niin jossain on jo pahasti vialla yhteiskunnassa. Kun kohtaat kadulla jonkin ihmisen sanotko päin naamaa vitun homo, vitun huora, vitun runkkari, ime kyrpää, haista vittu ?? Tässä vain esimerkkejä! Toivoisin, että tuollaista kielenkäyttöä ei suvaita ollenkaan kadulla, eikä myöskään koneen tai kännykän ääressä. Loukkaavimmalta nettikulttuurissa tuntuu tapa, että aloitetaan keskustelu normaalisti, mutta sitten pamautetaankin litania edellä mainittuja kohteliaisuuksia kuinka menee huora

Kesälomat takana ja arkielämää

 Moikka, Niin ne kesälomat meni taas ohitse. Olen ollut jo toista viikkoa töissä lomieni jälkeen eli arkielämä on koittanut taas. Kesälomilta kertyi monia mukavia muistoja valokuvien muodossa ja kokemuksina. Kesälomani alussa olin ensin viikon verran Kuopio-Joensuu suunnilla Nekocon tapahtumassa kävin sekä vietimme kaverieni kanssa aikaa Polvijärvellä mökillä. Itä-Suomen pienen tourneen jälkeen lähdin erään kaverini kanssa noin kolmeksi viikoksi automatkalle. Ensin vietimme aikaa Ahvenanmaalla, mutta jatkoimme matkaa vielä kauemmaksi Norjaan, jonne ajoimme autollani Ruotsin läpi. Matkan kohokohta oli ehdottomasti Tukholman liikenne ja Viking Line laivaterminaalin aivan uskomaton sumppu liikenteessä. Kuvat puhukoon puolestaan, tässä lopuksi kuvia kesälomastani. Toivotan tätä myötä kaikille hyvää syksyä!

Kuidun omistajana nykyään

 Edellisessä postauksessa valittelin kuidun epäreiluja sopimusehtoja. Voin edelleenkin osittain allekirjoittaa mielipiteeni kiinteistöille myytävien kuituliittymien epäselvistä pelisäännöistä ja siitä, kuinka samalla alueella toteutetaan monia eri kuituliittymiä ilman minkäänlaista yleistä näkemystä siitä, että miten alueen infra tulisi toteuttaa jotta asioita ei tehtäisi useaan otteeseen. "Suurin hyöty kuidussa on sen tuoma vauhti varsinkin upload kaistaan." Ostin itselleni kuidun viime elokuussa ja kuituliittymä toteutettiin syksyn 2021 aikana. Tänä päivänä olen tietysti tyytyväinen siihen, miten kuitu toimii. Suurin hyöty kuidussa on sen tuoma vauhti varsinkin upload kaistaan. Ennen kuidun ostamista VDSL liittymää käytettäessä oli  merkittäviä vaikeuksia käyttää internetiä, kun toinenkin henkilö käytti verkkoa uploadiin. Kuituliittymän rakentaminen suunnittelusta toteutukseen kesti noin kaksi kuukautta ja hintaa kertyi rapiat 2000€, johon voi verottajalta hakea kotitalousv